Talviunet ovat ohi!

Hei kaikille pitkästä aikaa! Laitoin syksyllä nettisivuni talviuinumistilaan, sillä halusin keskittyä täysillä väitöskirjaani. Nyt talviunet ovat ohi, herään aamuisin ennen herätyskelloa ja ulkona on niin valoisaa, että pitää ihan silmiä siristellä, kun avaa verhot. Olen talvisen hiljaisuuden ajan kirjoitellut, muuttanut isompaan asuntoon, maalannut asunnon seinät, tuijotellut ikkunasta lintuja, jotka pesivät vastapäisen talon räystään alle ja [...]

Jeena Ranckenin kanssa puhumassa yliluonnollisista kokemuksista

Olin lauantaina puhumassa kuolemanrajakokemuksista Parapsykologisen seuran 80-vuotisjuhlassa. Tapasin vihdoin myös yliluonnollisista kokemuksista väitelleen tohtorin, sosiaalipsykologi Jeena Ranckenin, jonka kanssa olemme olleet samoissa tilaisuuksissa luennoimassa, mutta harmittavan eri aikaan. Lopun paneelikeskustelussa Jeenan ja minun lisäkseni oli kolme parapsykologiaan perehtynyttä tohtoria eri aloilta. Keskustelimme yliluonnollisista kokemuksista, parapsykologiasta ja tieteen asemasta yliluonnollisten asioiden tutkimuksessa. Ihmiset jakoivat omia kokemuksiaan [...]

Tutkimusta joogamatolla

Olen tämän viikon käynyt läpi toisen artikkelini aineistoa. Se on niin raskas, että päätin jatkaa tutkimusta joogamatolla. Kun on kamaluuden ja ihanuuden molemmissa ääripäissä yhtä aikaa, oma positio joogamatolla asettuu jonkinlaiseen neutraaliin tyhjiöön.  Yritän pitää keveyttä yllä myös säännöllisillä tauoilla, jolloin laitan netflixin päälle. Epäonnekseni olen ryhtynyt katsomaan scifiä (!), jossa käsitellään tietoisuuteen, kuolemaan ja [...]

Kuukausikatsaus: Helteinen heinäkuu

Manailin jo toukokuun puolella helteitä, jotka eivät ainoastaan tee kesäöistäni normaalia levottomampia, vaan hidastavat myös tehokkaasti väitöskirjani etenemistä. Enpä olisi uskonut, mikä hellekesä on tiedossa! Voin kuitenkin ylpeänä ilmoittaa, ettei väitöskirjani eteneminen ole täysin pysähtynyt: olen onnistunut tekemään artikkeliini loistavia kaavioita ilmastoidun auton takapenkillä. Että jos joskus on mietityttänyt, mitä jännää auton takapenkillä voi tehdä, [...]

Kirjoittamista auringossa – Kuinka yhdistää tutkimus ja loma

Kesä on ollut niin kiireinen, etten ehtinyt edes kirjoittaa kuukausikatsausta kesäkuulta. Olen viimeistellyt runokirjaani, valmistellut luentoja, analysoinut kyselyaineistoani ensimmäistä väitöskirja-artikkelia varten ja mikä tärkeintä: lomaillut! Pääsin mökkeilemään Turun saaristossa ensimmäistä kertaa elämässäni. Aiempi kosketukseni Turun saaristoon on käsittänyt lähinnä sen, mitä ruotsinlaivan kannelta on nähnyt. Nyt pääsin menemään jopa lossilla! Ja Kustavin kirkko oli melkoinen [...]

Kuukausikatsaus: Hektinen huhtikuu

Viime aikojen hiljaisuus johtuu siitä, että olen ollut ylityöllistetty Aasian käännösmarkkinoilla. Olen viimeiset kaksi viikkoa tehnyt käännöstöitä aamuseitsemästä iltayhdeksään kahdella ruokatauolla. Ainakaan työmotivaatiosta ei ole puutetta. Työn ohessa olen oppinut aivan uskomattoman paljon teknologian kehityksestä, autojen valmistuksesta ja korealaisesta tapakulttuurista. Opin myös, että ruokaohjelmien kääntäminen vatsataudissa ei ole hyvä idea. En enää ikinä pysty katsomaan, [...]

Portilla, matkalla, perillä

Kuinka ihanaa onkaan palata kotiin sen jälkeen, kun on ollut koko iltapäivän eksyksissä! Jatkuva kontemplaatio kostautuu hetkinä, jolloin tulee tyynessä mielentilassa hypänneeksi väärään bussiin. Missä ihmeessä on Koskela? Miten minä päädyin Koskelaan? Koskelassa paistoi aurinko, se oli ilahduttavaa. Ilahduttavia olivat myös kanssamatkustajat, jotka olivat tukenani, kun yritimme bongata bussin ikkunasta matkantekooni sopivaa bussipysäkkiä. Tähän yksitoikkoiseen [...]